Metsän lapsen ajatuksia

Olisinko minä juuri nyt tässä, juuri tällaisena kuin olen? Olisinko löytänyt kaikki ne huoneet, jotka nyt olen löytänyt? Ihminen on kuin talo ja talossa on aina useampia kuin yksi huone. Ihminenkin on erilainen eri paikoissa, on työ minä, ystävä minä, perhe minä…  Nämä erilaiset minät voi ajatella huoneiksi. Näin minulle opetti ystäväni ja opastajani jolle olen kiitollinen useista uusista huoneista, jotka olen löytänyt.

Jos alkaisin laskea huoneitani, en koskaan voisi sanoa, että tässä nämä nyt ovat ja ne eivät enää muutu. Aina näin kevät talvella kun lunta pyryttää haluaisin lähteä lentämään tuon lumipyryn mukana ja mennä milloin minnekin. Korjaamaan menneisyyden virheet tai mennä vain pakoon tätä päivää ja tätä aikaa, jonnekin missä asiat olivat yksinkertaisempia. Aikaan jossa voisin rehellisemmin olla se mikä haluan, jättää kaiken tämän taakseni ja tehdä vain sitä mitä haluan. Sammuttaa valot joistakin huoneista ja sytyttää valot toisiin. Muuttaa huoneiden arvojärjestystä sellaiseksi kuin oikeasti haluaisin. Voisin tietysti tehdä sen tässä ajassakin, juuri nyt. Mutta oikeasti en voi, en voi jättää kaikkea sitä mitä haluaisin ja muuttua siksi miksi haluaisin.

Minne sitten menisin ja miksi haluaisin tulla? Miksen voisi jättää tätä ja lähteä sinne? Ensiksi siksi, etten pysty luopumaan asioista, jotka tuo muutos vaatisi. Toiseksi en omaa riittävästi rohkeutta. Kolmanneksi en tiedä minne minun pitäisi oikeastaan mennä täällä meidän tuntemassamme maailmassamme tai oikeastaan luulen tietäväni, mutta en voi lähteä. Mikä minua pidättelee täällä? Mikä estää lähtemästä? Olen liian sidoksissa tähän aikaan ja näihin huoneisiin enkä uskalla painaa katkaisijaa ja sammuttaa valoja. Ei, en tarkoita kuolemaa, se on viimeinen mitä nyt haluan. Kuinka luopua huoneista joissa on sellaista mitä rakastaa, mutta myös vihaa? Entä ne asiat joita olen löytänyt menneisyyden virheiden takia? Ne ovat niitä jotka haluaisin valaista tuhansin valoin, jotta ne loistaisivat kaiken sen yli mistä pelkään luopua.

Entä jos en olisi tehnyt menneisyyden virheitäni? Olisinko löytänyt kaikki ne asiat jotka nyt haluan valaista? En usko, en tietenkään voi sanoa, mutta koska elämäni olisi ollut hyvin erilaista ilman tekemiäni virheitä. Olisin aivan eri ihminen, sellainen ihminen kuin nyt haluaisin olla. Haluaisin tietää olisinko onnellisempi jos eläisin elämääni ilman menneisyyteni virheitä. Voin kuvitella mitä elämäni olisi, mutta en koskaan saa tietää. Minun täytyy vain kerätä rohkeutta valaista nuo haluamani huoneet kirkkaammin ja tulla niiden avulla siksi joksi haluan. En kuitenkaan tule koskaan olemaan juuri se joka haluan ilman opastajia ja rohkaisijoita. Niitä jotka tuntevat sen minän joka haluan olla muidenkin edessä. Haluan olla se, joka ei turhaan peittele mikä on vaan on sitä mikä on ilman pelkoa ja täydestä sydämestä. Miksi se sitten on niin vaikeaa? Tämän yhteiskunnan ilmapiiri ja ajatusmaailma ovat kaukana siitä mikä haluan olla, siksi edessäni on paljon sellaista joka estää ennakkoluuloillaan minua olemasta se joka oikeasti olen. Omat pelkoni tulla syrjityksi todellisen minuuteni takia ja pelko jäädä yksin. Suurin este muutokseen olen minä ja toisena tulee yhteiskunnan ennakkoluulot.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

Olen vaeltanut tuntemassamme maailmassa reilut 20 vuotta, ihmetellen ja ihastellen olen kulkenut ja paljon on ajatuksia herännyt. Olen aiemminkin kirjoittanut hengistä joita aistin ympärilläni, en koskaan ole väittänyt niitä suoranaisesti nähneeni. Tunnen henget itseäni ympäröivissä energioissa. Henkien kanssa en koskaan ole tuntenut oloani uhatuksi, kunnioitan jokaisen paikan henkiä. Metsässä on henkiä, maahisia, jotka voivat hankaloittaa matkaa, jos niin haluavat. Kiittämällä metsän henkiä ja lahjoittamalla heille pieniä asioita henget ovat pysyneet ystävällisinä ja auttaneet minua matkallani.

Kaupungissa henkiä ei pysty aistimaan samalla tavoin kuin luonnossa. Kaupungissa en ole törmännyt vahingossa henkiin, mutta jokaikinen kerta kun päädyn vaeltamaan metsiin kohtaan henkiä. Usein nämä henget vain tarkastelevat uteliaina matkaani. Syksyllä olin vaeltamassa äitini kanssa Kiilopäällä ja Lemmenjoella. Kumpikin paikka hehkui henkien läsnäoloa. Tunsin olevani kotonani noilla karuilla tunturin rinteillä, joissa henget asuivat. Etenkin Lemmenjoella kiivetessämme Joenkielisen rinnettä tunsin paikan henkien seuraavan meitä katsellaan. Salaa pudotin pieniä murusi maahan ja kaadoin teetä lahjoina hengille. Saimme vaeltaa rauhassa, henget olivat ystävällisiä.

Olen huomannut, että luonnossa liikkuja joko loukkaa tai kiittää henkiä. Jos ihastelee luonnonrauhaa sitä häiritsemättä henget ovat ystävällisiä, eivätkä aiheuta kaatumisia tai muita tapaturmia. Jos luonnonrauhaa häiritsee henget suuttuvat ja aiheuttavat kaikkea ikävää. Jokainen, myös ne jotka eivät usko luonnonhenkiin, tekevät näin. Tietämättään ja tahtomattaan yleensä, mutta kun luonnossa elävät henget aistii niille haluaa olla ystävällinen ja kiittää niitä kauniista luonnosta ja sen tuomasta ravinnosta ja turvasta. Joka kesä kerään erilaisia kasveja talveksi, lähinnä nokkosta ja kanervaa. Aina kun menen keräämään kasveja muistan kiittää luonnonhenkiä ja antaa heille pienen lahjan. Luonnonhenget ovat minulle läheisiä ja niitä tulen kohtaamaan joka ikinen päivä. Haaveissani näen itseni puutarhassa, jossa myös luonnonhenget viihtyvät. Heillä on siellä oma paikkansa aivan kuten minulla. Olkaamme kiitollisia luonnolle ja siitä huolta pitäville hengille.

Miksi korppi on kuin kirjoistuspöytä?

Minerva

Onko pyyteetöntä rakkautta olemassa? Sitä epäitsekästä ja uhrautuvaa rakkautta jota esiintyy kirjoissa. Kun olen taas kerran lukenut Untinen-Auelin kirjaa Luolakarhun klaani, aloin jälleen miettimään tätä. Kirjassa Ayla menettää perheensä ja hänet löytää klaaniin kuuluva parantajanainen. Ayla kasvaa klaaninjäseneksi vaikka kuuluukin Muihin. Ayla rakastaa hänet löytänyttä parantajanaista äitinään. Hän rakastaa myös rujoa, syntymävikaista Crebiä, joka on mahtava tietäjä itse Mog-ur. Aylan rakkaus etenkin Crebiä kohtaan kuvataan juuri tällaiseksi pyyteetömäksi rakkaudeksi ja Ayla itkee aina kun pelkää ettei Creb enää rakasta häntä. Aina kun luen kirjaa samaistun vahvasti Aylaan ja hänen rakkauteensa parantajanaista ja Crebiä kohtaan. Näen Crebin mahtavana, mutta silti hyvin rakastettavana hahmona, kuin isoisä.

Kun sitten mietin omaa elämääni ja sitä kuinka pyyteetömästi rakastan lähimmäisiäni koen aina riittämättömyyden tunnetta. Tuntuu etten pysty rakastamaan ketään niin paljon kuin Ayla rakastaa Crebiä. Koirani ovat ainoita joiden rakkautta en koskaan ole epäillyt ja joiden rakkauteen voin aina luottaa. Koirille ei tarvitse esittää kuten ihmisille, niille saa olla juuri se kuka on. Oikeastaan tämä pätee kaikkiin nelijalkaisiin, jotka olen tavannut. Yleensä tulen paremmin toimeen nelijalkaisten kuin kaksijalkaisten kanssa. Eläimet osoittavat rakkauttaan epäilemättä ja usein huomaavat ihmisiä paremmin alakuloa ja surua. Koirat ovat kantaneet minua eteenpäin aina vaikeina aikoina. Tulen aina olemaan kiitollinen koirilleni ja yritän rakastaa niitä aina yhtä pyyteetömästi kuin ne rakastavat minua.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

Haluaisin tanssia lumen seassa. Pyöriä kuin tuuli aavoilla pelloilla. Vapaana. Vapaana kaikesta siitä, joka pidättelee minua. Kaipaukseni vapauteen ei helpota vaikka olisin missä. Halusin liitää lumen seassa tuulen tuivertaessa pois tästä kaikesta, jonnekin missä olisin viimein onnellinen ja kaipaukseni hellittäisi hetkeksi. Kun koko ajan sielu kaipaa vapauteen, niin kuinka voi olla onnellinen? Kuinka voi elää elämäänsä täysillä, jos koko ajan tuntuu siltä, että haluaisi olla muualla? Vaikka kaipaan jatkuvasti muualle, en osaa kertoa missä haluaisin olla. Kaipaukseni vapauteen on vain tunne sisällä. Tahtoisin lähteä tuulen mukaan ja mennä sinne minne sekin menee. Ehkä työni on liian vaativaa, ehkä kaipaisin välillä aikaa hengittää… Ken kertoisi sen?

Olin taas tässä kerran yövuorossa ja siinä kierrosta tehdessäni tunsin jonkin seuraavan minua. Arvelin sen olevan kummitus, sillä sellainen liikkuu työpaikallani. Jatkoin kierrosta ja sain sen viimein tehtyä. Lähdin tekemään keittiötyöt ja tunsin jonkin edelleen seuraavan. Tuo samainen tunne jatkui koko yön ja aina kun istuin alas tunsin jonkin seisovan koko ajan vierelläni. Aamulla kummitus kosketti poskeani ja hävisi. Uskon, että tuolla kummituksella oli jonkin asia minulle. Toista kertaa en ole yhtä tiivistä yhteyttä ole saanut, vaikka olisin halunnut kysyä, mitä kummitus halusi. Nyt minua pidetään taas kummallisena, mutta uskokoon ken haluaa. Olen edelleen sitä mieltä, että yliluonnollinen maailma on osittain meidän tavoitettavissa.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

Kun syksy saapuu, saapuvat myös usvahevoset pelloille. Kauniina ne laukkaavat tyhjillä pelloilla kadoten päivän valjetessa. Jos katson ikkunasta nyt kun kello on neljä aamulla en näkisi usvahevosten laukkaavan, mutta silti ne ovat paikallaan pelloilla odottamassa aamua. Pidän aamuista vain yövuoron jälkeen, sillä tiedän että saan pian mennä kotiin ja kömpiä peiton alle nukkumaan. Yövuoroon tullessani näen usein ensimmäiset usvahevoset ja kun aamulla lähden kohti kotia näen viimeisten poistuvan aamun valjetessa. Jokainen joka uskoo voi nähdä laukkaavat usvahevoslaumat.

Yövuorossa tulee joskus hiljaisia hetkiä, jolloin täytyy tehdä jotain ettei alkaisi nukuttamaan. Kaikilla yövuorolaisilla on omat tapansa pysyä hereillä. Minun tapani on kirjoittaa jostakin, toisinaan syntyy pieniä tarinoita, joskus pohdintoja ja joskus haaveilua. Toisinaan havahdun kirjoituksistani vasta kun hälytyskello alkaa soida. Toisinaan harmittaa jos kirjoitus jää kesken. Toinen tapani yövuorossa on kuunnella musiikkia, joka hieman rikkoo vanhan talon hiljaisuutta, enkä kuule kummituksen liikkeitä. Olen ehkä hieman omituinen, uskon usvahevosiin ja kummituksiin, tosin jokainen joka viettää yön työpaikallani ihmettelee mitä ne kummalliset askelten äänet käytävällä ovat tai ryminä vintistä. Vastaus on aina sama: kummitus se vain on. Toisinaan kummituksen voi tuntea seisovan takana, jos jaksaa seistä pitkää käytävällä täydessä hiljaisuudessa. Toisista tämä saattaisi olla karmeaa, mutta itse pidän tunnusta jonka kummituksen läheisyys saa aikaan. Kummituksia ja usvahevosia on olemassa, jokainen joka väittää vastaan on minun mielestäni ahdasmielinen ja tosikko. Jos ei usko mihinkään yliluonnolliseen, voiko uskoa mihinkään? Minä uskon, että yliluonnollinen maailma on olemassa, toisille se on vahvempi kuin toisille. Sanoisin, että jos omaa mielikuvituksen uskoo myös yliluonnolliseen. Tämä on tietenkin tulkinta kysymys, kuten moni muukin asia.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

Kesä on koittanut. Ensimmäiset helteet, ukkoset, hyttyset ja kaiken maailman pörriäiset ovat tulleet kenen iloksi ja kenen suruksi luoksemme. Voimme siis kaikki yhteen ääneen todeta iloisina: “Luonto elää jälleen täyttä elämää. Kasvattaa satoa josta saamme toivon mukaan suuren sadon.” Olen saanut kokea muutamia kauhun, onnen ja ihmetyksen hetkiä ukkosen paukkaessa työpaikkani yläpuolella. Ensimmäisellä kerralla ukkonen ei onneksi tullut aivan työpaikkani yläpuolelle. Istuin yövuorossa ikkunan ääressä ja sain kaikessa rauhassa ihailla salamointia. Salamat välkkyivät sinisinä mustaa taivasta vasten. Katselin tuota kaikkea suurella kunnioituksella, vaikka samalla pelkäsin suunnattomasti ukkosen jyrinän lähestyessä. Toisen kauhun hetken koin tänään iltapäivällä. Ukkonen paukkoi suoraan yläpuolella, pihalla satoi rakeita, jotka sulivat asfalttiin. Eihän siinä kesken töiden auttanut muu kuin hoitaa työnsä ja laskea jokaisen salaman välähdyksen ja jyrähdyksen väliä ja toivoa ukkosen siirtyvän kauemmas. Lopultahan ukkosenkin on pakko siirtyä paukkamaan muualle, ei sen auta jäädä yhtä pientä luonnon lasta jäädä kiusaamaan.

Siniset pilvet… Oletteko koskaan nähneet? Siniset pilvet, kauniin siniset pilvet taivaan rannassa. Kun näin siniset pilvet ensimmäistä kertaa tänä vuonna tunsin rauhan leviävän sisimpääni. Uskoin jumalalliseen voimaan, Kuun ja Auringon, Äiti Maan ja Metsien herran, suureen voimaan jota kukaan ihminen ei voi ottaa itselleen. Samankaltaisen tunteen olen kokenut ennenkin. Yleensä se valtaa mieleni täysikuun aikaan. Täysikuun valo saa minut uskomaan Jumalattareen ja auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta kuun varjon näkyessä taivaalla uskon Jumalaan. He taivaltavat yhdessä taivaalla ja vain kerran kuussa he saavat olla yhdessä. Voisimpa minäkin olla yhtä tyyni ja kärsivällinen odottamaan.

Valkoisena kukkivia puita uskon jokaisen nähneen. Pihlajat, tuomet ja syreenit. Kauniita, niin kauniita, että haluaisi vangita tuon kauneuden itselleen. Pistää purkkiin kaiken varalta ja ottaa purkista tarpeen vaatiessa. Ikävä kyllä en voi tehdä sitä. Voin vain tallettaa tuon kauneuden sisimpääni ja ottaa sitä sieltä aina mieleeni ja kaunistaa itseäni sisältä. Voin katkaista puista oksia ja tuoda ne sisälle. Kukkien huumaava tuoksu kestää hetken, sammuu, mutta sisimpään talletettuna se kestää niin kauan kuin sen haluaa kestävän. Valkoiset kukat ovat minusta kauniita. Kielot ovat kauniita, etenkin kun ne valtaavat kokonaisen metsäisen rinteen itselleen ja kukinnan ollessa suurimmassa vauhdissa rinne näyttää valkoiselta mereltä. Usein istun tuossa rinteessä alkukesästä usein ja mietin miten ihanaa olisi joskus tuntea itsensä yhtä puhtaan kauniiksi kuin kielo, vallata yksi rinne ja antaa muiden katsella sitä.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

On taas kevät, luonto herää henkiin. Puihin ilmestyy silmut ja ruoho alkaa vihertää. Talvella satoi paksusti lunta ja lumen alkaessa sulaa huomasin kotonani, että tammen yksi oksa oli mennyt poikki. Eräänä päivänä menin sitten katsomaan kuinka pahaa vahinkoa lumi oli muuten aiheuttanut. Huomasin tamme katkenneessa oksassa suuret silmut ja olin aivan ihmeissäni. Oksa oli rungossa kiinni vain muutamalla kuoren säikeellä ja silti alkamassa kasvattamaan silmuja kuten muukin osa puuta. “Kuin ihminen”, ajattelin, sillä ihminenkin voi kasvattaa luut uudestaan.

Aina töihin ajaessani katselen taivaalle ja näen usein kauniita auringonnousuja ja -laskuja, kauniita pilviä sekä eläinten touhuja. Yhtenä iltapäivänä töihin ajaessani haukka teki kummallisia syöksyjä kohti autoani. Olin hämmästynyt, sillä uskon jokaisella ihmisellä olevan voimaeläimen. Usein nämä voimaeläimet ilmestyvät unessa, mutta ehkä haukka on minun voimaeläimeni ja halusi näyttäytyä oikeana lintuna eikä vain henkenä. Unissakin ole usein lentänyt jonkin eläimen kyydissä, kenties haukan en tiedä.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

Keväällä auringon valon lisääntyessä tunnen aina lähentyväni entisestään luonnon kanssa. Aivan kuin minä ja luonto etääntyisimme nukkuessamme kuvainnoillisesti talviunta koko pimeän talven. Talvessahan ei ole mitään muuta ihanaa kuin pimeys joka saa unen syvemmäksi ja olon levänneemmäksi. Tänä keväänä koin lähentymiseni luonnon kanssa eräänä aamuna yövuorosta palattuani. Olin juuri painumassa ihanan rentouttavaan uneen kun ulkona alkoi satamaan. Sade ropisi ihanasti kattoon. Tunsin kuinka sade tuli katon läpi ja imeytyi sisääni. Tunsin sateen painon napani kohdalla ja nukahdin rauhan tunteeseen. Herätessäni satoi edelleen ja tunsin kuinka sade oli ensimmäinen lähentymiseni luontoon tänä keväänä. Seuraava yö töissä meni kuin siivillä kiittäessäni luontoa, että sain jälleen lähentyä siihen tänäkin keväänä.

Lumet ovat alkaneet sulaa ja tulvat uhkaavat ainakin alavia paikkoja. Pelloilla näkyy kuinka ojat ovat jo tulvineet ja värjänneet lumet ruskeaksi. Teille on muuttuneet kesänopeusrajoitukset, mikä vähentää mahdollisuutta tuijotella kauniita maisemia auton ratista. Joinakin päivinä töihin ajessani olisin halunnut pysäyttää auton ja jäädä tuijottelemaan auringon leikkiä lumen pinnalla tai pilvien leijumista kirkkaan sinisellä taivaalla tai tähtitaivaan loistetta ja täysikuuta. Kuinka paljon kauniita hetkiä voikaan mahtua kevääseeen. Pian on kesä ja pimeän aika vähenee. Tähtien loiste näkyy enää himmeästi ja täysikuu ei ole yhtä mahtavan näköinen kuin pimeään aikaan. En tiedä kummasta pidän enemmän, kesästä ja vai talvesta? Ehkä pidän eniten näistä välivaiheista, kevään valoisista päivistä, valon lisääntymisestä ja luonnon heräämisestä kukoistavaan kesään ja syksyn pimenevistä illoista, täysikuun loisteesta ja väriloistosta luonnon alkaessa painua talviunille. Elän luonnon kanssa yhtä matkaa. Herään keväällä auringon paisteeseen ja ajattelen lämmipimiä päiviä jotka ovat edessä tai syksyn rankka sateeseen ja tiedän valkoisen lumen peittävän pian taas kaiken alleen.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

Tässä eräänä päivänä ajelin aamuvuoroon töihin. Pakkasaamu oli nostattanut paikka paikoin sumua tien vieren metsistä ja pelloilta. Siinä radion soidessa yksin sumuisella tiellä ajaessani tajusin kuika kaunista olikaan. Vaikka väsymys painoi ja rankka päivä olisi tiedossa hymyilin itsekseni ja hiljensin vauhtia saadakseni nauttia tuosta hiljaisesta ja tyynestä kauneudesta edes hetken pidempään. Vain muutaman hetken kestivät nuo hiljaisen kauneuden hetket, vastaan ajoi auto ja vei kaiken menessään. Rauhallinen hiljaisuus jäi kuitenkin sisimpään ja auttoi jaksamaan rankan päivän. 

Vapaapäivinä lepäilen ja kerään jokaisella solullani tuota hiljaista kauneutta sisimpääni voimavaroiksi. Välillä niitä löytyy päivästä liian vähän ja toisinaan liikaa, niin että loistavat koko olemuksesta. Muistelen iltaisin usein noista kauniita hetkiä. Toisinaan siihen riittää vain koiran nukkuminen lämpimänä jalkoja vasten tai kummallinen ja kaunis ajatus joka hätkähdyttää tajuamaan jotakin. Toisinaan tuntuu ettei mitään kaunista ole olemassakaan mutta kun asioita sitten yön pimeinä tunteina pohtii tajuaa kuinka paljon on jäänyt päivällä huomaamatta, kuinka monta pientä elettä huomaamatta.

Kevättä odottelen jo suurin odotuksin. Tahdon päästä samoamaan metsiä kevään tuoksuessa. Tänä talvena on lunta satanut liiankin kanssa ja joka paikan valkoisuus ei ole enää niin kaunista kuin se aina syksyn ensi lumen sadettua on. Valkoinen on liikaa, mieli kaipaa jo ruohon vihreyttä, puiden lehtien havinaa ja lintujen laulua. Muutaman linnun olen jo kuullut laulavan ja auringon paistessa siniseltä taivaalta hymyilen ja tiedän kevään tulevan tuoden mukanaan lämmön ja rauhan. Kynttilöitä ei enää jaksa polttaa niin paljon kuin aiemmin ja koetan kerätä päivän aikana aurinkon lämpöä ruumiiseeni mahdollisimman paljon. Pilvisen päivät ovat aina murheen päiviä ja toiveissa vain vesi sade joka veisi lumet mennessään. Odotan kevättä innolla sillä kun luonto puhkeaa kukkaan pääsen taas nauttimaan rauhallisista vaelluksista metsissä ja oppimaan jälleen uutta ihmeteltävää.

Miksi korppi on kuin kirjoituspöytä?

Minerva

En ole mikään suuri käsityö ihminen. Innostun yleensä suuresti jostakin kauniista ohjeesta ja aloitan tekemään työtä suurella innolla. Yleensä intoni lopahtaa kun tulee jotakin vaikeaa tekemistä tai sitten alkaa vain muuten vaan tylsistyttää käsityön teko. Koulussa käsityöt eivät olleet hauskoja, en jaksanut tehdä töitäni loppuun samalla tarkkuudella kuin olin aloittanut ja yleensä kaikista ompeluksista ja neulomisista tuli pieniä tai muuten vaan huonoja. Koulun jälkeen meni muutama vuosi etten koskenutkaan minkään näköisiin käsitöihin. Viime keväänä sain aikaiseksi tehtyä kaulahuivin ja aloitin myös toisen kaulahuivin tekoa, joka tosin on vielä kesken. Viime syksynä näin eräässä lehdellä pipon ohjeen ja päätin että tuon teen ja niinhän sen onnistuinkin tekemään (eikä tullut liian pientä). Äsken sain ommeltua loppuun Tarot-korttien pöytäliinan.

 Kaulahuivi, neulottu pelkästään oikeaa.

 Kaulahuivin hapsut tehty hieman eri tavalla.

 Pipo on tehty yhdestä langasta, onneksi nykyisin on olemassa tällaisia lankoja niin vähän huonompikin neuloja voi tehdä värikkäitä neuloksia.

 Liina tehty mustasta sametista ja kulmiin ommeltu maalattuja puuhelmiä.

 Lähikuva liinan kulmasta, puuhelmet sointuvat mielest’ni kauniisti yhteen sametin kanssa.

Minerva